perjantai 3. heinäkuuta 2009

6 days

Ostin host perheilleni pienet Aalto-maljakot (15€/kpl), Suomesta kertovat kirjat jotka on kirjoitettu japaniksi (11€/kpl), Aino Aalto-juomalasit (8€/2kpl) sekä Marimekon servettipaketit (3€/kpl). Lionsien järjestämässä tilaisuudessa meitä kehotettiin ottamaan mukaan myös pieniä lahjoja, joita voi sitten antaa muille ihmisille joiden kanssa Japanissa on tekemisissä. Pieniä lahjoja miettiessäni meinasin luovuttaa ja rynnätä ostamaan vaan jotakin, mutta sitten muistin nähneeni Kehräsaaressa pienen puodin(Joulupuu), joka myy pääasiassa suomalaisia tuotteita turisteille. Kävin ostamassa sieltä 2kpl'tta Suomi-pinssejä, 2 kpl'tta pinssejä joissa Suomen ja Japanin liput ovat rinnakkain, 2kpl'tta magneetteja joissa on kuva Joulupukista ja poroista sekä yhden pienen shamaanien noitarummun.
Onnekseni myyjä näytti että hänellä on myös Tampere-esitteitä japaniksi. Otin niitä sitten 6 kappaletta sillä ne olivat ilmaisia.

Pientä päänvaivaa aiheuttivat käyntikortit jotka meidät neuvottiin tekemään mikäli vain innostusta riittää. Rahaa mulla ei tietenkään ole käyttää mihinkään korttien teettämiseen, joten päätin tehdä itse. Omasta mielestä ne oli ihan kivat, sellaiset perinteiset, ei mitkään ihmeelliset. Kortit kuitenkin saivat haukut tyttöystävältäni(joka on audiovisuaalisella alalla) ja meinasin heittää koko kortit roskiin. Säästimpä ne nyt kuitenkin.


Tein pari viikkoa sitten listan tavaroista ja vaatteista mitkä otan mukaan:
-lentoliput, passi, rahat
-kamera, pattereita, mp3-soitin
-Lionsien viirit, pinssit ja reppu
-sanakirja ja muut tärkeät paperit
-Lionsien kontaktihenkilöiden tiedot
-tuliaiset!
-Venus Breeze
-valokuvia
-VAATTEET:
-alusvaatteet, uikkarit, kasvopyyhe
-ballerinat + jotkut toiset kengät
-kahdet KappAhlin farkut
-H&M'n toppi jossa 'simpukkainen' yläosa
-Ginatricon musta tunika
-harmaa ruutupaita
-vyötärövyö
-'Neo art stylish' t-paita
-luurankopaita
-Just a fuckin' t-shirt 'sacred souls'
-musta neule
-musta toppi
-musta perus t-paita
-t-paita (liituraita)
-t-paita (stereot)
-pitsipaita
-D'espa-paita
-t-paita (H&M, organic cotton)
- 2 mustat caprit
-musta mekko
-2 leggingsit

Unohtuikohan jotain?

Tänään pitäis soittaa vielä Forexille ja varata sieltä valuuttaa. Myös matkavakuutus olis pikkuhiljaa aika hankkia... :'D No ehtii vielä.
Soitin eilen siskolle Helsinkiin ja kysyin että voinko mennä sinne torstaina yöks ja menisin sieltä perjantaina sitten lentokentälle. Kyllä se niille käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti